vaniljatuorejuustokakku puolukka twistillä







Aurinkoista viikonlopun alkua kaikille. Tänään laitetaan eetteriin vaniljatuorejuustokakku puolukkatwistillä. Metsien supermarja puolukka kuuluu suosikkeihini. Käytän ahkerasti puolukoita tuorepuuroissa, smootheissa, jogurtissa sekä myslien seassa. 

Tällä kertaa puolukka antaa kirpeyttä juustokakkuun. Olen vuosien saatossa oppinut käyttämään puolukkaa ilman sokeria mutta tässä versiossa on tomusokeri mukana antamassa rakennetta ja makeutta. Halutessaan voi myös tomusokerin jättää pois. Mascarponen, vaniljakastikkeen ja puolukan combo toimii myös hyvin.






Vaniljatuorejuustokakku puolukka twistillä

200g Minttudomino-keksejä
50g voita

2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
2 dl mascarpone 
1 dl tomusokeria
2 dl puolukoita
5 liivatelehteä
3 rkl kiehuvaa vettä

Murskaa keksit ja sekoita sulatettuun voihin. Painele keksimurska leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi, lisää mascarpone, tomusokeri sekä sekä soseutetut puolukat joukkoon ja vatkaa tasaiseksi. 

Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liuota liivatelehdet keihuvaa veteen. Kaada juokseva, tasainen liivateseos täytevaahtoon ja sekoita. Kaada täyte keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa ainakin vähintään pari tuntia.

Koristele kakku suklaalla ja puolukoilla



Aurinkoista viikonloppua kaikille!

-tuulanneli


10 kommenttia:

  1. Apua - en kestä: juustokakku ja puolukat. Mun lempparit yhdessä. Ja ekopaaston takia niin kiellettyjen listalla;)
    Mutta reseptin pistän talteen - paasto päättyy viikon päästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita vaan resepti heti kokeiluun ekopaaston jälkeen. Puolukka ja vanilja / mascarpone toimii todella hyvin yhdessä. Tsemppiä loppupaastoon!

      Poista
  2. Oi miten herkullinen kakku, ei liian makeakaan, kun on puolukkaa seassa. Ihanaa viikonloppua ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolukka sopi todella hyvin tähän yhdistelmään. Aurinkoista viikkoa sinulle ♡

      Poista
  3. Oi mikä mieletön herkkuja niin kauniit kuvat. Olipa kiva taas nähdä pitkästä aikaa.💖 ihanaa viikonloppua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanuus ♡ Todellakin oli kiva treffata pitkästä aikaa!!! Aurinkoista viikkoa ♥

      Poista
  4. Voi miten herkullisen kuuloinen ja kauniin näköinen kakku <3
    Ihanaa viikonloppu myös sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi, olen ihan koukussa näihin juustokakkuihin. Näitä on niin helppo varioida.
      Aurinkoista viikkoa ♥♥♥

      Poista
  5. Tässä on kaikki ainekset joista tykkään. Vaniljajuustokakku ja puolukat! Vastustamaton yhdistelmä.
    Tämä kakku lähtee kokeiluun. Kiitos Tuulanneli <3
    Ja olipa mukava nähdä sinut risteilyllä. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula ♡ Tätä reseptiä kannattaa kokeilla. Oli todellakin kiva treffata pitkästä aikaa! Kivaa alkavaa viikkoa ♥

      Poista

tuulannelin blogi on rakkautta elämään, vaatteisiin, kauneuteen, koruihin
ja arjen pieniin ihaniin asioihin ympärillämme. Aikuisen naisen lifestyleblogi.

Tervetuloa mukaan viihtymään!

Koska te lukijat ja vuorovaikutus teidän kanssa on bloggaamisen
mukavampia puolia, kommentoi ja esitä kysymyksiä.

Otan ilomielin vastaan palautetta.

Follow @ Instagram

Back to Top